maanantai, 17. marraskuu 2014

Kuukausien päästä matkasta

Olen ollut Suomen rajojen sisällä nyt yli kahdeksan kuukautta. Intia on mielessäni silti lähes päivittäin. Intia oli järkytys, mutta kaikki mitä näin ja koin, oli vain pintaa siihen verrattuna, mitä intialaiset itse kokevat. Me asuimme hotellissa, söimme ravintoloissa ja shoppailimme. Olen edelleen tiiviisti yhteydessä web-suunnittelija Gaganiin, jonka kanssa teimme töitä. Intiassa tehdään kuusipäiväisiä työviikkoja ja esimerkiksi Gagan saa kuukausipalkkaa noin 200€. Hän asuu perheensä kanssa ja antaa koko palkkansa vanhemmilleen asuntolainan maksuun. Opiskelu on kallista. Gagan ei voinut mennä naimisiin tytön kanssa johon oli rakastunut, koska heillä ei ollut yhteistä uskontoa. Gagan ei voi jutella naispuolisille työkavereilleen, koska ele tulkittaisiin flirttailuksi. Hän näkee joka viikko useita auton alle jääneitä koiria ja kesän monsuunisateet tekevät kaikkien elämästä astetta vaikeampaa.

Oon niin iloinen siitä missä asun, mitä teen ja keiden kanssa. Joka päivä pitää keksiä joku asia mikä vituttaa, koska kaikki on oikeesti niin pirun hyvin. 

Tässä vielä pari kuvamuistoo matkalta:

IMAG0653.jpg

Parasta ruokaa koko reissulla: vähämausteista kananuudelia kasviksilla

 

IMG_2646.jpg

Kaikki halusi aina päästä kuvaan vauvasta vaariin.

 

 

tiistai, 4. maaliskuu 2014

Viimeinen työpäivä

Alkaa hajottamaan. Muutama päivä sitten ajattelin että en halua täältä pois. Nyt haluan kotiin. En tykkää yhtään olla tämmösessä välitilassa. Pitäs olla asettuneena ihan rauhassa vielä pari päivää, mutta kuitenkin ajatukset on jo Delhissä, Suomessa, pakkaamisessa ja viimeisissä shoppailuissa. Pakko myöntää, että oon ostellu tuliaisia, vaikka kaikki sano että elä tuo mitään. Mun kilot on matkalaukussa ja käsimatkavaroissa jo täynnä, mutta pitää vaan yrittää päällensä saada tungettua sitten miljoona villatakkia ja muuta mukavaa. 

Ollaan työpaikalla tehty kolme mainosvideota. Yksi Amritsarista, toinen tästä osavaltiosta eli Punjabista ja yksi lyhyt video maaseudusta. Ei olla Jennan kanssa oltu tyytyväisiä videoihin, mutta täällä nämä arvostaa ihan erilaista jälkeä. Ollaan käytetty videoissa paljon netistä ja youtubesta otettua materiaalia ja se on täällä oikein hyvä juttu. Tekijänoikeuksista ei oo tietoakaan ja meidän tehtävä on lähinnä ollu tehdä samanlaisia videoita kuin youtubesta jo löytyy... Noh onneksi tänään on viimenen päivä!:) kuitenkin työntekijät täällä on tosi kivoja ja yllättävää että minulla ja Jennalla on ollut koko ajan tekemistä. Merkonomiopiskelijat Jere ja Essi ovat saaneet istuskella toimettomanan meidänkin edestä. 

alpha-normal.jpg

Sisäänkäynti Alpha One -ostoskeskuskeen, jossa käydään joka työpäivä syömässä ja shoppaillaan vähintään joka toinen päivä.

maanantai, 3. maaliskuu 2014

Temppelin salat ja koirien kurjuus

Käytiin yksi ilta töiden jälkeen hindujen temppelissä, joka oli pienempi, vaatimattomampi ja rauhallisempi kopio sikhien kultaisesta temppelistä. Muuten oli miellyttävä kokemus, mutta temppeli sijaitsi aika köyhällä ja vilkkaalla alueella. Samana päivänä sattui olemaan vielä meidän vakiokulkupelien tuk tukien lakko, joten jouduttiin kävelemään jonkun matkaa että saatiin kyyti takas hotelliin. Lapset seurasi perässä, ihmisiä oli paljon liikkellä ja lehmiä oli kaduilla enemmän kuin muualla. Siitäkin selvittiin ja kyllä kannatti käydä!

Durki-normal.jpg

Durgiana Temple

durgi3-normal.jpg

Silta temppeliin.

durgi2-normal.jpg

Päästiin taas kuvattavaks blondiuden takia. Täällä blondit näyttää huhujen mukaan viisailta! 

Kulkukoirat on ollu mulle se suurin huoli ja murhe täällä. Oon kaiken muun järkyttävän tai oudon pystyny sulattamaan, mutta koirien oloja en sulata. Tässä muutama kuva parhaita paloja.

koirat-normal.jpg

Tässä meidän kulman koirat. Pari kertaa oon sortunu antamaan munakasta, leipää ja hampurilaista. 

koiruli-normal.jpg

Päiväunilla.

pentu-normal.jpg

Ei kai se vois olla niin väärin salakuljettaa tämmöstä Suomeen?

torstai, 27. helmikuu 2014

Farmi

Päästiin tiistaina vierailemaan maaseudulla. Tämän firman yrittäjäpariskunta rakennuttaa Amritsarin liepeille lomakeskusta ja ovat palkanneet sinne myös henkilökuntaa viljelemään luomuruokaa. Oli kyllä ihana päästä vähäks aikaa pois kaupungin hälinästä. En saanu selvyyttä minne ne kaikki viljellyt viljat, vihannekset ja maito menee, mutta joka tapauksessa voisin mennä lomailemaan sinne maaseutuidylliin kunhan se lomakeskus valmistuu joku päivä (intialaisella aikataululla saattaa vierähtää tovi jos toinenkin...). 

kfar20%20copy-normal.jpg

Orastava perunamaa.

kfar16-normal.jpg

Bullock cart - paikallinen kulkupeli

uusi2-normal.jpg

uusi1-normal.jpg

Ehtaa ja aitoo Intian kultaa.

kristakuvaa-normal.jpg

Kuvailuhommissa.

uusi3-normal.jpg

Kfar1-normal.jpg

Tuleva lomakeskus.

hyi-normal.jpg

Tässäkin paikassa kyläläiset oli innokkaita ottamaan yhteiskuvia.

torstai, 20. helmikuu 2014

Töitä ja humputuksia

Nyt on jo torstai! Viikko on menny tosi nopeesti. Ollaan vaan istuttu toimistossa ja editoitu videota Amritsarista. Pahimmilta romahduksilta ollaan kaikki selvitty, mutta pientä hajoilua ja hermojen kiristystä on aina välillä ilmassa. Kahdella opiskelijalla loppui tiistaina harjoittelu ja itelleni tuli aika kova tuska lähteä kotiin kun hekin lähtivät. Tänään on kuitenkin 16 päivää enää jäljellä ja hommia ois vielä paljon tehtävänä. Oon kyllä kiitollinen tästä kokemuksesta ja mukavaa on ollu. Tähän paikkaan tottuu koko ajan vaan paremmin ja paremmin. Maanantaina nähtiin kuolleita ja eläviä rottia (mm. yks koira söi rotan päätä hyvällä ruokahalulla), tiistaina joku mies kaatui moottoripyörällä meidän viereen, eilen näin kuolleen koiran ja tänä aamuna Jennan huoneeseen pölähti pulu. Aika karuja juttuja ollaan nähty, mutta varmasti paljon nähtävää on vielä edessä... Kuitenkin eletään aika herroiksi täällä, koska ollaan käyty hieronnoissa ja manikyyreissä, shoppailtu paljon ja syöty hyvin. Tietyllä tavalla iskee huonon omantunnon päälle, kun suurin osa ihmisistä joutuu elämään niin huonoissa oloissa... Viime lauantaina käytiin Pakistanin rajalla, jossa joka päivä on ns. lipunlaskuseremonia tai joku vastaava. Aika hieno patrioottinen tapahtuma, johon porukkaa oli kokoontunu ihan kiitettävästi. 

RAJA3-normal.jpg

Sotilas päähineensä kera.

Tässä on todellista katunäkymää:

Street5-normal.jpgStreet1-normal.jpg

Ja vielä yksi edustava kuva kun ollaan menossa syömästä takaisin toimistoon:

Jee-normal.jpg